Lauri Rytkönen Rolls open 2015 voittoon

17.05.2015

Lauri Rytkönen Rolls open 2015 voittoon

Helatorstaina keilattiin Rolls open 2015 finaalit. Finaaleihin pääsi alkukilpailun 12 parasta sekä 12 parhaan tuloksen ulkopuolelta paras veteraani (Pauli Rissanen), kaksi CD- luokan keilaajaa (Sari Tossavainen ja Jani Niskanen). Tossavainen teki samalla seurahistoriaa ollen ensimmäinen Ice-Bowlingin naiskeilaaja erikoiskilpailun finaalissa. Lisäksi finaaliin pääsi desperadon voittaja (Kimmo Kärkkäinen).

Finaalissa pelattin kaksi kierrosta ja suoraan loppuotteluun pääsi Joonas Jehkinen Mainareista, ollen siis paras finaalin toisella kierroksella.

Pari loppuotteluun haettiin hieman normaalista poiketen shoot-out pelitavalla. Siinä kolme keilaajaa heittää yhden sarjan ja vain voittaja jatkaa ja muut sijoitukset määräytyivät myös tämän sarjan mukaan. Shoot-out vaiheessa oli Lauri Rytkönen (Ice-Bowling), Marko Nyyssönen (PieBo) ja Terho Räty (Kiu-Ke). Jatkoon Rytkönen, kolmanneksi sijoittui Nyyssönen Rädyn tyytyessä neljänteen sijaan.

Finaalista odotettiin Jehkisen näytöstä. Toisin kuitenkin kävi. Jehkinen ei saanut kaatoputkea päälle ja tulipa sarjaan pari reikääkin ja niistä jätöt. Rytkönen taas pelasi puhdasta peliä pitäen Jehkisen takanaan koko sarjan ajan. Näin Rytköselle ensimmäinen voitto Kiuruvedellä ja Jehkiselle hopeaa.

TULOKSET

Kilpailut jatkuvat kesän ajan Genelec open III erikoiskilpailulla, seuratkaa ilmoittelua!

27.03.2024Puulaakin jatkosarja alkaa Torstaina 4.4 klo 18.15
26.02.2024Veteraani Cupin voittoon Erkki Räty!
29.10.2023Lähitapiola open voittoon Matias Luosujärvi
07.05.2023Kumpulainen jatkaa kovassa vireessä
19.03.2023Kumpulaisen kova kevät vire sai jatkoa
23.01.2023Tero Mikkonen LVI-asennus Erkki Räty open finaalin voittoon
29.11.2022Rissanen sorvasi voittoon
18.10.2022Tero Mikkonen keilasi ylivoimaiseen voittoon
31.05.2022Kevät kaatojen voittoon Tomi Kumpulainen
27.03.2022Vasara Veikot Open 2:n voittoon Juho Rissanen

Siirry arkistoon »