Timo Toivonen Ice-Bowling:n keilamestariksi

13.06.2015

Ice-Bowling seuranmestaruuskilpailut Timo Toivosen näytöstä

Perjantai 12.6 oli sovittu heitettäväksi seuranmestaruuskilpailut. 18 seuran jäsentä oli ilmestynyt paikalle kisaamaan, jouduttiin siis heittämään kahdessa erässä. Säännöissä oli määritelty, että 12 parasta tasoituksellista tulosta jatkaa vielä alkukilpailun pisteisiin toiset 4 sarjaa. Alkukilpailun perusteella jaettiin naisten, junioreiden ja BCD-luokkalaisten mestaruudet. Pitkä ilta oli siis tiedossa.

Mestaruuskisan kanssa samaan aikaan Tanskassa Suomen miehet taistelivat joukkuekilpailussa ensin välierässä Ruotsia vastaan ja finaalissa Englantia vastaan. Samanaikainen kisaaminen ja Suomen miesten otteiden seuraaminen jäi varmasti kaikkien paikalla olleiden mieleen, nitropurkkeja kyseli vähän jokainen. Ratkaisu hetkien aikaan heittäminen käytännössä keskeytyi ja riemunkiljahdukset täyttivät keilahallin, Suomen miesten kääntäessä tiukat pelit omaksi edukseen. Oli järisyttävän hienoa, että tuntemamme keilaaja Joonas Jehkinen ratkaisi joukkuekullan viimeisellä heitolla Suomelle! Yksi hienoimmista hetkistä Kiuruveden keilahallissa, näin väittäisin…

Palataanpa takaisin seuran kisaan. Alkukilpailussa kovinta tahtia piti Timo Toivonen, tehden hyvän tuloksen myös Genelec summer openiin ja vieden samalla jaossa olleen BCD-luokan mestaruuden. Toiseksi kiri Jari Reinikainen ja kolmanneksi Marita Rytkönen, voittaen samalla naisten mestaruuden. Junioreiden mestaruuden ratkaisi itselleen 9 ruudun reikäpaikolla ja 10:n ehyellä Arttu Reinikainen.

Loppukilpailu eteni Timon johtoasemassa loppuun saakka. Eroa toiseksi tulleeseen Jari Reinikaiseen jäi noin 30 pistettä ja kolmanneksi hyvän viimeisen sarjan sarjan ansiosta nousi Jukka Kiappi. Näin ollen maailmanennätysmiehestä tuli myös mestari, nimittäin Ice-Bowlingin seuranmestari!

-pj

27.03.2024Puulaakin jatkosarja alkaa Torstaina 4.4 klo 18.15
26.02.2024Veteraani Cupin voittoon Erkki Räty!
29.10.2023Lähitapiola open voittoon Matias Luosujärvi
07.05.2023Kumpulainen jatkaa kovassa vireessä
19.03.2023Kumpulaisen kova kevät vire sai jatkoa
23.01.2023Tero Mikkonen LVI-asennus Erkki Räty open finaalin voittoon
29.11.2022Rissanen sorvasi voittoon
18.10.2022Tero Mikkonen keilasi ylivoimaiseen voittoon
31.05.2022Kevät kaatojen voittoon Tomi Kumpulainen
27.03.2022Vasara Veikot Open 2:n voittoon Juho Rissanen

Siirry arkistoon »